Kausi 2024, Joukkue P2009

20.10.2024

P15 kausi

P15 pojilla oli edessä neljäs ja viimeinen yhteinen kausi ennen yhdistymistä isobroidien kanssa B-junnuiksi. Kauteen lähdettiin kahdella uusiutuneella peliryhmällä vahvistusten kirittäessä konkaripelaajia. Yhteensä ikäluokassa oli kauden alkaessa 38 pelaajaa.

Edellisvuodesta perityllä paikoilla lähdettiin hakemaan sarjanousua ELL:iin ja ykköseen, mutta ailahtelevat otteet kevään peleissä eivät tällä kertaa riittäneet saavuttamaan tavoitteita. Kenties syynä oli riparivuosi, jonka takia peliryhmät elivät voimakkaasti kauden aikana.

Syyskauteen lähdettiin ilman paineita ja vasta pari kierrosta ennen sarjan päätöstä palloliitto ilmoitti aloittavansa uudet P16 sarjat ensi kaudella. Lopputulemaa oli enää mahdotonta muuttaa, ja ensi kaudella osa pojista jatkaa P16 ykkösen parissa.

Kauteen kuului reissu Saloun upeisiin fudismaisemiin. Pelimatkojen järjestämällä leirillä treenattiin, pelattiin voitokkaasti paikallisia vastustajia vastaan, tuhlattiin rahat pelipaitoihin ja nautittiin Villarreal - Barcelona pelistä. Kelit olisivat voineet olla meille suotuisammat, mutta reissu jää varmasti kaikkien pelimiesten muistoihin ikuisiksi ajoiksi.

Kausi on myös haikea, koska matkamme eroaa useiden kanssa. Valmentajat jatkavat tulevalla kaudella uusien ikäluokkien kanssa ja moni pelikaveri vaihtaa lajia. Kiitos kaikille menneistä vuosista ja onnea kaikille uusiin haasteisiin!